Terveyttä tiiviissä yhteistyössä

Kuvantamisella on yhä tärkeämpi rooli nykyaikaisessa lääketieteessä. Kehittyneen teknologian avulla tunnollisesti ja asiantuntemuksella tehdyt tutkimukset mahdollistavat monen sairauden tai tapaturman toteamisen ja toimivat lähtökohtana hoidon suunnittelussa. Siksi saumaton yhteispeli lähettävän lääkärin ja radiologiaan erikoistuneiden spesialistiemme välilllä on olennaisen tärkeää. Yksi osa vaivattomuutta ovat myös yhteiset sähköiset järjestelmät, joiden ansiosta lähetteet ja lausunnot kulkevat lääkäreiden välillä nopeasti ja luotettavasti.

Kumppaniverkostoomme kuuluu lukuisia oman alansa erikoisosaajia, joiden menestymistä tahdomme omalla ammattitaidollamme tukea mahdollisimman monipuolisesti. Terveydenhuollon toimijoiden ohella listassa korostuvat urheiluseurat sekä yksilölajien huippu-urheilijat, joille toimiva hoitoketju on kultaakin arvokkaampaa vammojen ennaltaehkäisyn ja mahdollisesti tarvittavan hoidon välittömän käynnistyksen näkökulmasta.
<!–

 

Sampo Lehtolalehtola

Lapinlahden Vetoa edustava Sampo Lehtola on palannut keväällä 2016 vahvasti keihäskartalle muutaman loukkaantumisten värittämän vuoden jälkeen. Tähtäimessä siintävät arvokisapaikat, joista Suomessa käydään kovatasoisten heittäjien kesken perinteisesti kova taisto.

– Olen vakuuttunut, että ennen vammoja heitetty ennätys 83,77 paranee jo tänä kesänä.

– Ehjän talven jälkeen arvokisoihin pääsemiseen ja siellä myös pärjäämiseen on taas olemassa kaikki edellytykset.

 

Maria Räsänenrasanen

Maria Räsänen pinkoi useana vuonna Kalevan Kisojen palkintopallille ja edusti myös sinivalkoisissa väreissä mm. Suomi-Ruotsi-maaotteluissa, kunnes kausi 2014 toi mukanaan loukkaantumisia. Nyt Kuopion Reipasta edustava pikajuoksija tekee uutta nousua.

– Nyt tuntuu vahvasti siltä, että vammat on saatu selätettyä ja oma ennätys voisi hyvinkin mennä uusiksi. Täydessä iskussa urheilusta osaa nauttia aivan eri tavalla.

– Ilmoitin jo 11-vuotiaana, että tavoitteeni ovat olympialaisissa, ja niitä kohti mennään täysillä. Tuntuu että olen nyt elämäni kunnossa.