Laadukkaiden tutkimusten puolesta

Kaikki sai alkunsa vuonna 2003, jolloin Savon Ultramammat Oy perustettiin. Toiminta aloitettiin pienimuotoisesti keskittyen mammografiaseulonnan lisäksi yksityisasiakkaiden rintadiagnostiikkaan mammografiakuvauksin ja ultraäänitutkimuksin. Perustetun yrityksen tilat sijaitsivat alkuun Kuopiossa Niiralassa vanhassa kivitalossa, joissa tiloissa oli aiemmin ollut muun muassa maitokauppa. Potilaiden parhaaksi töitä tehtiin alusta lähtien ammattitaidolla ja suurella sydämellä.

Muutaman vuoden kuluttua kaupunki kilpailutti seulonnan. Mukaan lähdettiin innolla, mutta voitto jäi pienestä kiinni. Vaihtoehtona oli laittaa pillit pussiin tai keksiä jotain uutta. Tulevaisuuden suunnan määritti kohdalle sattunut mahdollisuus siirtyä Koljonniemenkadun tiloihin Kuopion Matkustajasatamaan ja tuottaa ultraäänen ja mammografian lisäksi röntgenpalveluja lääkäriasemille. Pikku hiljaa töitä tuli lisää ja asiakaskunta laajeni. Myöhemmin Koljonniemenkatu 2:n kiinteistöstä on muodostunut monipuolisesti terveyspalveluja tarjoava liikekiinteistö Sataman Lääkäritalo.

Matkan varrella yritys on kasvanut, palveluvalikoima laajentunut, nimi muuttunut Sataman Röntgeniksi ja Sataman Magneetiksi, tilat vaihtuneet lääkäritalon ensimmäiseen kerrokseen ja sekä yhteistyökumppaneita että osaavia tekijöitä tullut jatkuvasti lisää mukaan. Toiseksi tukijalaksi mammotoiminnan rinnalle on kehitetty päämäärätietoisesti magneettikuvaustoimintaa. Tällä kehityspolulla kiinteiden MRI-laitteiden hankkiminen oli tärkeä merkkipaalu. Vuonna 2013 toiminta laajeni Joensuuhun, ja sama kuvantamisen erikoisosaaminen tuli myös pohjoiskarjalaisten helposti saataville Joen Magneetti -nimen alla.

Tekijöiden intohimo työtään kohtaan leimaa toimintaa tänäkin päivänä. Jokainen tiimin jäsen ymmärtää laadukkaan sekä luotettavan kuvantamisen merkityksen nykyaikaisessa lääketieteessä ja suhtautuu työhönsä sen mukaisella ammattiylpeydellä. Alusta alkaen ihmisiä on palveltu samalla periaatteella; kohtaamalla heidät yksilöinä, tekemällä tutkimukset huolellisesti, keskittämällä oma osaaminen olennaiseen – oikeiden vastausten löytämiseen.